Powered By Blogger

lauantai 19. helmikuuta 2011

Edellisestä höpötelmästä puuttuvat kuvat...

Nyt siis onnistuimme jälleen hyödyntämään blogspotin kuvanlisäystoimíntoa! Jatkossa luvassa ei siis kuitenkaan ole päivityksiä viiden minuutin välein...
Tässä siis paljon puhuttu, silmätön, siveä sammakko. Bongaa varpaat...

Ja lapaset! Nekin ovat ihan sievät =) Vähän epäsymmetriset, mutta vähällä venyttämisellä täydelliset!

Kipeää ja keskeneräistä

Pienehkön tauon blogeilussamme on aiheuttanut se ikävä tosiasia, että Idan keuhkot ovat pyrkineet ulkoistamaan itsensä ja tämän vuoksi Ida kykenee lähinnä röhisemään. Onneksi kuumeilu antaa oivan mahdollisuuden paneutua kutomiseen, joten tänään on syntynyt huomattava määrä sukkaa (varsinkin, kún kyseessä on Idan elämän ensimmäinen villasukkatuotos)! Ida on myöskin tutustunut Lankaklubin ihanan nypyläisen langan virkkuuominaisuuksiin ja taiteili nallelle lätsän :--) Kyseinen lanka oli karkeasti ottaen mahdotonta työstää, mutta onneksi Ida onnistui välttämään hermoromahduksen.


Keskeneräinen kuumesukka!

Nypylälätsä on kovin kaunis ja Idan itse ideoima (bongaa taustalta myös Katjan kätönen...)!

Myös Katja on paneutunut villasukkailuun ja edistystä ensimmäisessä blogipäivityksessä ihasteltuihin yksilöihin verrattuna on tapahtunut huomattavissa määrin. Tämä toki johtuu siitä, että Katja on siirtynyt massatuotantoon ja Neuvokas sponsoroi langat, kun syntyneet sukat kerta menevät myyjäisiin :) Katja on myös aikaansaanut lapaset!  Kuvia lapasista emme onnistuneet saamaan tähän blogipäivitykseen, koska blogspotin kuvanlisäystoiminto lopetti juuri yhteistyön (tekniikan ihmelapset liikenteessä...)!!! No, uusi yritys hetken kuluttua =)

Peruskutimusten lisäksi olemme yhdessä ideoineet kokonaisen korumalliston lanseeraamista - OHO. Suunnitelmissa olisi siis miniatyyrilapasten, -sukkien ja -pipojen sarjatuotantoa. Näistä aiomme väkertää koruja. Kysyntää tällaisille tuotoksille tuskin kauheasti löytyy, mutta pääsemmepä kehittämään markkinointikykyjämme tässä samalla... Ja kaverit saavat varautua saamaan villasukkakorvakoruja kaikkina tulevina merkkipäivinään seuraavan vuosikymmenen ajan !

AI NIIN!!! Silmätön sammakko on syntynyt! Siitäkin kuva tulee valitettavasti jälkijunassa. We love uuuu blogspot!

Ja sitten vielä... Ensimmäisestä blogipäivityksestä lähtien pyöritelty laiha nalle ei ole vieläkään täyttynyt. Kyseessä lienee syömishäiriö =( Mutta pian se muotoutuu valmiiksi (joo-o!) ja silmätön sammakkomme saa ystävän! Myöskään Katjan kannettavalle tietokoneelle isoäidin neliöistä kokoama laukku ei ole edistynyt, sillä LANKA LOPPUI KESKEN. Ideoita??? Kaiken kaikkiaan tämä käsityöprojekti tuottaa eksponentiaalisesti kasvavan kasan keskeneräisiä töitä... Pitäisikö huolestua?

Ei pitäisi! :-----)

tiistai 8. helmikuuta 2011

Voihan vintage!

Olemme taas pitkän viikonlopun jälkeen päässeet puikkoihin! Viime päivinä Ida on jatkanut nalleilua ja osoittautunut meistä pätevämmäksi osapuoleksi lehtikoriasiassa, kun taas Katja on tutustunut virkkauksen ihmeelliseen maailmaan ja tehnyt rajuja lankahankintoja.


Lankaklubilta tuli siis tilailtua tekokuituhalpislankoja, jotka melko tehokkaasti muuttuivat isoäidin neliöiksi :) Tuloillaan näistä on siis kannettavalle tietokoneelle äärimmäisen katu-uskottava laukku!

 JA TÄSSÄ ON UNELMIEN LANKARULLA!!! Tästähän ei käytännössä voi tehdä yhtään mitään, kutominen saattaa olla hiukan haasteellista ja niin edespäin, mutta näitä on nyt varastossa jo kaksin kappalein, eli kunhan saadaan ideoita kehiin, niin tästä tulee jotain...

Tässä taas yhdistettynä tuskainen lehtikori ja viime päivien aikaansaannoksia! Lehtikoreja emme tee enää koskaan. Punontatekniikka on siis jotenkuten nyt hanskassa, mutta tätä kykyä saavat jatkossa muut kehittää, emme me...

Seuraavaksi meillä on työn alla... Kaikkea! Iki-ihana kierrätysmateriaaleista kasseja ja pussukoita -kurssi peruttiin, mutta ainakin Katjalla on vaatehuoneen perällä pussillinen vanhoja kankaita, eli lähitulevaisuudessa niistä saattaa syntyä jotain. Hoikka nalle odottelee yhä lisätäytettä, ja Katjalla on torstaina lapastenkudontailtamat!

Ai niin. Käsitöidemme markkina-arvo on lähtenyt hurjaan nousuun! Kevään aikana, lähipäivistä alkaen, luvassa on kokojen 37-39 villasukkia Neuvokkaan pääsiäismyyjäisiin (liukuhihnatuotantona!!!), eli näinkin vauhdikkaasti on ihmisellä näköjään mahdollisuus hyväntekeväisyyteen (näin hataralla taitopohjalla...)!

Olemme saavuttaneet lähipiirissämme jo pienimuotoista marttakerholaismainetta koko ajan lähistöllä pyörivien käsityövermeiden vuoksi, joten katu-uskottavuuden menettämistä tämän blogeilun kautta emme enää pelkää. Pian on siis taas luvassa höpsöjä, mutta aina yhtä totetuttamiskelpoisia ideoita!

PS. Otsikkoa täytynee vielä vähän valaista. Tämän käsityöprojektimme ohjaaja toivoo meidän tutustuvan myös menneiden vuosikymmenten käsitöihin, eli kohta virkkaamme myös TAIDEPATALAPPUJA. Sellaisia on kuulemma muka olemassa...

torstai 3. helmikuuta 2011

Epätoivoisinta korinpunontaa ikinä

Hmmm. Paperikorien punonta ei olekaan niin ihanaa kuin mitä Ihana-lehti antoi ymmärtää. Raivoatuskanhikeäkyyneleitäkaikkeariittää. Oivoi. Mutta edistystä on tapahtunut, vaikka ompelukone ei suostu kovinkaan edistykselliseen yhteistyöhön ja olemme siis päätyneet hermojaraastaviin kompromisseihin (eli liimailemme innoissamme aina kun Singer ängstii (Se ei ole Singer! t: Ida !)). Tässäpä vähän kuvamateriaalia siitä, kuinka Lapin Kansan pienehköksi muuttunut koko vaikuttaa myös tulevien lehtikoriemme tilavuuteen!


Sormiakrobatiaa...

                                          Oletamme näiden vermeiden siivoutuvan itsestään :)

Aiemmin päivällä Katja kävi rajuja neuvotteluja läpi Neuvokkaan (paikallinen vapaaehtoistyön keskus) kanssa. Tuotoksiamme tulee mitä todennäköisimmin olemaan myynnissä Lapin Keskussairaalassa Neuvokkaan myyntikojussa pääsiäisen aikaan, eli kykymme kelpaavat myös varainkeruuseen :--)) Ehkäpä tosiaan joku kaunis päivä meidät löytää neulomasta mitä taidokkaimpia tuotoksia!

Ja nyt loppuun pieni lupauksenpoikanen: emme varmasti aio kerskua edistyksellämme päivittäin, yritämme vain toipua tästä alkuinnostuksesta (korinpunontaongelmat eivät tähän vielä riittäneet) ja lupaamme pitää viikonlopun blogeilulomaa! Toipukaa ystäväiset näiden taidonnäytteiden näkemisestä ensi viikkoon asti, silloin luvassa (toivottavasti) ainakin YKSI VALMIS KORI! Ja lapaset. Ja se hoikka nalle!

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Paluu puikkoihin!

HUI!
Tästä se nyt lähtee =) Olemme siis jo reilun viikon alustaneet ajatusta käsityöblogeilusta ja pohjustaneet tätä pienimuotoista projektiamme kutomalla tehokkaasti. Lähtötasoa edustavat siis tällä kertaa raikkaan raidalliset sukat, joiden päättelemiseen Katja varasti idean äidinkielen opettajaltaan (tai no, eihän se ole varastamista, kun toinen oma-aloitteisesti vinkkejään tarjoaa :--) ). Idalla on työn alla nalle, joka on tosin vielä täyttämättä eli turhan hoikassa kunnossa tähän blogipäivitykseen.

Tässä on siis Katjan suurin aikaansaannos! Opettajalta varastettu idea ovat siis nuo pienet letin tapaiset, jotka sukkien varresta pilkottavat. Me ainakin olemme sitä mieltä, että kuvan sukkaset ovat yhdet maailman söpöimmistä :) Mitään erityistä ohjetta Katja ei näihin käyttänyt, sillä ohjeiden lukeminen on T-Y-L-S-Ä-Ä ja mielen sopukoista löytyi jäänteitä yläasteajoilta! Seuraavaksi vielä esitelmöintiä aiheesta "miltä nämä sukat näyttävät Idan jaloissa":



Tulevaisuudessa luvassa on siis ainakin nalle, ja jokin virkattu sammakkokin aikoo ilmestyä tähän maailmaan Idan myötävaikutuksella. Ida on siis meidän pieni pehmoleluvastaavamme :) Katja taas kuuluu enemmän mummoklubiin, helminypläystäkin oli suunnitteilla, mutta kiireet veivät nämä haaveet mennessään... Yhdessä olemme kuitenkin menossa hupaisalle kasseja ja pussukoita kierrätysmateriaaleista -kurssille Rovalaan, ja lähipäivinä punomme myös sanomalehdistä paperikoreja! Tarkoitus oli kyllä punoa jo tänään, mutta Idan raivokas ompelukoneen metsästys ei tuottanut tulosta...

Ai niin! Olemme yhdessä kehittäneet myös unelman vapaaehtoistyön yhdistämisestä tähän mummoiluharrastukseemme, joten joskus mahdollisesti ehkäpä tulevaisuudessa, kun meillä on vähän enemmän taitoja, niin tuotoksistamme on oikeasti apua jollekin! Sitä päivää odotellessa aiomme kutoa tiuhaan!